Reseptilääkkeet

Kaikki lääkemääräykset laaditaan sähköisesti. Lääkäri voi vain poikkeustilanteessa antaa reseptin puhelimitse tai paperisena, esimerkiksi teknisen häiriön aikana. Näissä tilanteissa apteekki muuttaa nämäkin reseptit sähköiseen muotoon.

Vuonna 2017 kirjoitettu resepti on voimassa kaksi vuotta määräämis- tai uusimispäivästä lukien, poislukien huumausaineiksi määriteltävien lääkkeiden tai pääasiassa keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden reseptit, joiden voimassaolo säilyy entisellään, enintään yhden vuoden pituisena. 2016 määrättyjen reseptien voimassaolo ei pitene.

Lääkereseptien haku onnistuu helpoiten Kela-kortin tai lääkärin potilaalle antaman tai asiakkaan itse tulostaman potilasohje-lomakkeen avulla. 

Sähköisten  reseptien uusiminen on mahdollista apteekissamme. Uusintapyynnön tekeminen vaatii henkilökohtaisen käynnin apteekissa tai reseptin haltijan kirjallisen suostumuksen. Uusinta terveysasemalla kestää noin viikon. Perimme uusintapyynnön tekemisestä 2€ / resepti.

Lääkevaihto

Voimme vaihtaa reseptilääkkeen apteekissa edullisempaan rinnakkaisvalmisteeseen, jos lääke kuuluu vaihtokelpoisten lääkkeiden luetteloon eikä lääkäri tai asiakas kiellä vaihtoa. Jos asiakas haluaa kieltää lääkevaihdon, hän maksaa itse viitehinnan ja ostamansa lääkkeen hinnan erotuksen. Kysy tarkempia ohjeita apteekista.

Vaihtokelpoisten lääkkeiden hintoja voi vertailla Lääkkeiden hintavertailu -verkkopalvelussa.

Lääkkeiden koneellinen annosjakelu

Apteekkimme tarjoaa asiakkailleen koneellista annosjakelua. Asiakas saa säännöllisesti käytettävät lääkkeet kerta-annospusseissa. Annosjakelulääkkeet toimitetaan asiakkaalle kahden viikon erissä, jolloin muutokset lääkitykseen voidaan muokata joustavasti.

Annosjakelun aloittamisen yhteydessä asiakkaan kokonaislääkitys ja lääkkeiden yhteensopivuus tarkistetaan. Annosjakelu sopii erityisen hyvin iäkkäille henkilöille, joilla on paljon lääkkeitä käytössään. Annosjakelu edistää lääketurvallisuutta ja lääkehoidon onnistumista.

Palvelu on maksullinen. Kysy lisätietoja apteekista.

Kelakorvaus

Alkuomavastuun 50 € jälkeen asiakas saa kelakorvauksen ostamistaan Kela-korvattavista lääkkeistä, perusvoiteista ja kliinisistä ravintovalmisteista suoraan apteekista esittämällä Kela-kortin. Samalla kertaa ostetuista lääkkeistä korvataan enintään 3 kuukauden lääkkeet. Erityisen kalliista lääkkeistä toimitetaan enintään 1 kk annos kerrallaan. Lääketoimitusvälejä ja -määriä seurataan Kelan ohjeiden mukaisesti myös alkuomavastuun kertymisen aikana vuonna 2017 myös peruskorvattavien (40 %) lääkkeiden kohdalla. Alkuomavastuu ei koske lapsia ja nuoria. Sitä aletaan soveltamaan vasta sen vuoden alusta, jolloin henkilö täyttää 19 vuotta.

Lääkekorvaukset vuonna 2017 ovat AE-korvattavien osalta 65 % , YE-korvattavien osalta 4.50 € / lääke / max 3 kk annos ja peruskorvattavien osalta 40 %.
 
Lääkekaton (605,13 euroa/ vuosi, vuonna 2017) täyttymisen jälkeen asiakas maksaa omavastuuta 2,50 euroa lääkettä kohti. Lääkekaton kertymään sisältyy asiakkaan alkuomavastuu. Viitehinnan ylimenevä osuus ei kerrytä alkuomavastuuta eikä sitä lueta myöskään lääkekattoon sisältyväksi omavastuuosuudeksi.

Kysy lisätietoja henkilökunnaltamme!

Yhteystiedot

 Vanhatie 35, 91600 Utajärvi

 (08) 542 1255

 (08) 542 2011

    utajarven.apteekki(a)apteekit.net

AUKIOLOAJAT

Ma-Pe 9.00 - 17.00, La 9.00 - 13.00